DMW's Youtube Channel

Marraskuu julkaisee kolmannen singlensä Sydänkultaa 30.3.2018 Kahden jo aiemmin julkaistun rockimman singlen jälkeen on aika...

/ 0

News

Ilaria Tucci & the Blue Ice Orchestra ensimmäinen single ”Sorprendimi” tulossa julkaisuun 21.10.2016

18th Oct '16

Ilaria Tucci & the Blue Ice Orchestra on tamperelainen 2014 perustettu yhtye, joka keskittyy Ilaria Tuccin kirjoittamien italian- ja englanninkielisten laulujen esittämiseen.

Ilaria on valmistunut näyttelijäksi Italian National Drama Academy ”Silvio D´Amico” ja toimittuaan kymmenen vuotta aktiivisesti teatterinohjaajana, käsikirjoittajana ja opettajana Italiassa. Hän muutti Suomeen 2013. Parhaillaan hän suorittaa tohtorinopintoja Tampereen yliopistossa.

The Blue Ice Orchestra on Ilarian ensimmäinen yhtye ja alkukeväällä 2017 julkaistava albumi hänen musiikkiuransa ensimmäinen. Musiikissa kuuluu Ilarian vahva teatteriosaaminen ja tulkinta, hänen musiikkinsa on tulvillaan elämäniloa maustettuna hellästi ironialla, kuitenkaan elämän syvempiä virtauksia unohtamatta. Aitous, halu koskettaa ihmistä musiikillaan, on Ilarialle tärkeää.

”Sorprendimi” on ensimmäinen singlejulkaisu tulevalta albumilta, jollain tapaa tämä kappale palaa 1950-luvun tunnelmiin Suomessa, kun italialainen musiikki löi läpi täällä…se sama taika on nyt kuultavissa myös tässä.

https://www.facebook.com/theBlueIceOrchestra/

Ilaria Tucci, the singer and songwriter of the band, has a strong theatre
background, which is tangible in her sound and in her lyrics. Though this is her
first band – and first album – her presence and voice are a mature combination of
sensuality, irony and playfulness.

The music of Ilaria Tucci and the Blue Ice Orchestra is fresh and full of joie de vivre, with a deep understanding of life’s issues and with the spice of irony. It ́s made of true need to make real music that inspires and gives people hope and moves them truthfully. The songs are not just evocative, but they bring the audience somewhere else, giving the experience of different kind of atmospheres.

The song Sorprendimi gets you back to the times when Italian popular songs made
their first big debut in Finland during 1950s. The magic is still there to be
found!